Imetys: Ihana asia, mutta niin pirun vaikeaa välillä.

Joskus kauan ennen raskautta, ja vielä raskauden alkuvaiheessakin, kuvittelin imetyksen olevan helppoa, nopeaa ja yksinkertaista -tissi suuhun tyyppistä toimintaa, mutta eihän se ihan niin sitten mennytkään. Raskausaikana lueskelin juttuja imetyksestä ja ihmettelin kaikkia mahdollsia siihen käytettäviä apuvälineitä. Uusia termejä oli jokaisessa kirjoituksessa, oli rintakumia, maidonkerääjää, rintapumppua, suihkutissiä ym. ja niiden olemassa olosta olin ollut täysin tietämätön. Onneksi luin kuitenkin noita juttuja etukäteen, niin ei kaikki ole tullut ihan puskista. Tiesin, että imetyksessä voi olla omat haasteensa ja niin on meilläkin.

Sairaalassa ollessa imetin poikaa aina, kun vaan hän ilmaisi nälkäänsä. Pojalla oli hyvä imuote, mutta en itse tiennyt ollenkaan, tuleeko maitoa ollenkaan. En tuntenut oliko maito noussut rintoihin vai ei ja olin kovin epävarma vauvan maidon saannista. Muutamana yönä jouduin turvautumaan korvikkeeseen, koska vauva selvästi oli nälkäinen ja itse olin niin väsynyt, etten olisi mitenkään jaksanut imettää puolen tunnin välein. Lisäksi vauvan itku oli niin sydäntä särkevää, etten vaan hormoonihuuruissani kyennyt sitä kuuntelemaan. Hieman varmuutta maidon tuloon antoi, kun yhtenä päivänä kävin lypsämässä maitoa ja sain kasaan viidessä minuutissa/ tissi yhteensä kasaan 40ml maitoa, mikä hoitajan mielestä oli tosi hyvin siinä vaiheessa.

Ensimmäisenä iltana kotona annoimme myös korviketta pojalle varmuuden vuoksi, ettei vaan raukka olisi nälissään. Sen jälkeen meillä on menty lähes täysin rintaruokinnalla. Poitsu syö päivällä keskimäärin 2-3 tunnin välein ja yöllä saattaa olla yksi hieman pidempi syöttöväli, jolloin nukutaan 4-5 tuntia putkeen.

Aluksi poika imi rinnanpäät rakkuloille ja imetys oli aika tuskaisaa välillä. En osannut alkuunkaan kuvitella, kuinka valtaisa imuvoima noin pienellä ihmisellä voi olla. Lansinoh-voide oli pelastukseni, kun rasvailin rintoja ahkeraan niin kunnollisia haavoja ei päässyt tulemaan ollenkaan ja rakkulat paranivat suhteellisen nopeasti. Ensimmäinen isompi vastoinkäyminen oli heti kotiutumista seuraavalla viikolla, kun minulle iski ilmeisesti alkava rintatulehdus. Rinnat pukkasivat ihan täyteen maitoa ollen aivan kivikovat, todella arat ja kuumottavat ja sen lisäksi minulle nousi 38 asteen kuume. Soitin päivystykseen ja langan päähän sattui kätilö, jolta sain hyvät kotihoito-ohjeet. Ensin menin kuumaan suihkuun, jossa suihkuttelin rintoja varmaan 10-15 minuuttia. Sen jälkeen lypsin rinnat tyhjäksi maidosta ja sain kasaan ennätykselliset 3dl maitoa yhteensä! Lopuksi pidin vielä 3 tuntia kaalinlehtihaudetta rinnoilla ja otin panadolia särkylääkkeeksi. Illan aikana kuume laski eikä sen jälkeen moista ole enään ollut. Yhtenä päivänä hieman lämpöä nosteli, mutta silloinkin tyhjensin rintoja pumppaamalla.

Nyt, melkein kuukausi synnytyksestä, maidon tulo on jo sen verran tasaantunut, ettei rinnat enään pukkaa ihan täyteen maitoa. Maitoa kyllä tulee hieman yli tarpeiden edelleenkin, mutta tilanne on hallinnassa. Poika syö pääasiassa pelkästään rintaa ja saa aika tehokkaasti tyhjennettyä rintoja. Imuote on edelleen hyvä, mutta valitettavasti mahavaivat ja suihkutissit hieman häiritsevät meidän ruokailuja. Poikaa alkaa kiukuttaa tissillä kovin helposti ja luultavasti se johtuu siitä, että maitoa suihkuaa liian nopealla tahdilla. Tästä puolestaan aiheutuu hotkimista ja ilman nielemistä, mikä aiheuttaa sitten vauvalle kamalia ilmavaivoja. Pienoinen noidankehä on saatu aikaiseksi. Nyt muutamana päivänä olen kesken syötön valutellut ylimääräistä ympäriinsä suihkuavaa maitoa harsoon välillä ja antanut sitten pojan taas imeä. Muutamana iltana ollaan myös kokeiltu lypsää maitoa ja antaa sitten iltamaidot pullosta. Ja kuinkas ollakkaan... joka ilta ollaan saatu hyvät ja pitkät (n. 5 tunnin) unet, loppu yön olen sitten imettänyt ihan normaalisti, kun on heräillyt syömään. Ja päivisin mennään ihan täysin rintaruokinnalla ellei sitten itsellä ole jotain menoja. Korviketta emme ole antaneet enään ollenkaan. Mitä sitä turhia, kun omaakin maitoa on yli tarpeen.

Imettäminen on tuntunut todella luonnolliselta ja ihanalta ja haluaisin kovasti, että pääsisimme tällä imetystaipaleellamme vielä pitkälle. Välillä olo on tosi turhautunut ja itkua on väännetty puolin ja toisin. Harmia äidille aiheuttaa toisen kiukkuaminen rinnalla, kun aina ei syytä tiedä ja näkee, että toinen hamuaa koko ajan lisää. Sitten kuitenkaan ei mene, kun muutama imu ja kiukku alkaa taas. Kyllä siinä koitellaan äidin sydäntä, varsinkin väsyneenä yöaikaan. Mutta toisaalta sitten en hyvät kerrat ja pojan tyytyväinen ilme auttavat jaksamaan ja yrittämään aina uudestaan ja uudestaan. Niinä kertoina sydän pakahtuu onnesta ja rakkaudesta <3. Onneksi Mies on ollut myös mahtavana tukena näiden vaikeuksien kanssa. Hän on ojennellut harsoja, pessyt ja steriloinut pulloja, kasannut lypsykonetta, röyhtäyttänyt poikaa, valvonut kanssani öisin ja ennen kaikkea ollut tuki ja turva minulle. Kyllä sekin jo auttaa jaksamaan pitkälle.

Haluaisin jatkaa imetystä ainakin siihen suositeltuun puolen vuoden ikään ja mahdollisesti osittain sen jälkeenkin. Olen kuitenkin (ainakin tällä hetkellä) sitä mieltä, että en kovin isoa lasta enään halua imettää, mutta tuon asian suhteen mieli voi hyvinkin ajan kuluessa muuttua. Nyt vaan nautiskelen näistä ihanista imetyshetkistä pienen rakkaan poikani kanssa.