Kuten otsikkokin kertoo, luvassa on p*skasta asiaa... heikkohermoiset voivat suosiolla ohittaa ensimmäisen kappaleen. Sen jälkeen on sitten muuta juttua.

Ärsyttävä kamala ummetus on astunut kehiin. En tykkää, en sitten tippaakaan. Kun koko ajan on sellainen olo, että pitäisi mennä vessaan, mutta sitten pöntöllä istuessa ei kuitenkaan mitään tule ulos, vaikka kuinka ähkii ja puhisee. Sitten menee hermot, kun ei vaan jaksa tuhertaa ja se vessahädän tunne vaan jää päälle eikä katoa minnekään. Kohta on sitten pakko mennä uudestaan ähkimään vessaan. Kamalan ähinän ja punnerruksen seurauksena saan aikaiseksi pari pientä kivikovaa mustaa kikkaretta, olo on kuin voittajalla. Poistun vessasta vain huomatakseni, ettei se hätä sittenkään kadonnut kokonaan. Miten raivostuttavaa. Seuraavana päivänä oikein ilahdun, kun kunnollinen vessahätä painaa päälle ja singahdan samontein vessaan. Joo-o kyllä sieltä jotain on tulossa ulos. Ilmeisesti punnerran aivojani perssuolen kautta pihalle, ainakin siltä tuntuu. Jos ei aivoja niin ainakin vähintään tennispallon kokoista kikkaretta, kovaa sellaista. Onkohan ummetus tosiaan joku luonnon keino valmentaa naista synnytykseen. Jotenkin voisin kuvitella, että hieman samankaltaista punnertamista ja äheltämistä se tenavan ulos tuuppaaminenkin tulee olemaan. Mutta kyllä nyt kuulkaa on niin kuningasolo, sain kuin sainkin sen kovan tennispallokikkareen ulos sisuksistani ja mikä parasta, se hätä... se on kadonnut!

Olen yrittänyt torjua ummetusta juomalla paljon. Juon enimmäkseen laimeaa mehua, jonka olen sekoittanut hiilihapolliseen veteen. Ruokajuomana aloin juomaan laktoositonta maitoa tai piimää. Myös ihan tavallinen kylmä vesi maistuu hyvälle. Voihan se olla, etten edelleenkään juo tarpeeksi paljoa, vaikka useamman lasillisen päivän aikana juonkin. Ja meillä lasillinen on reilut 3dl, mittaisin lasin koon, että osaisin paremmin arvioida kuinka paljon nestettä päivän aikana kuluu. Välillä syön aamulla kaurapuuroa, mutta yleensä vain leipää ja jugurttia. Leipänä syön ehkä mieluiten erilaisia ruisleipiä, mutta vaihtelun vuoksi myös vaaleaa leipää. Kaikissa leivissä, varsinkin vaaleissa, suosin mieluiten erilaisia täysjyvä tai rouheleipiä. Välipalana menee hedelmiä, lähinnä omenaa, banaania, viinirypäleitä ja kiiviä. Nyt olen myös alkanut himoitsemaan tomaatteja, ne vaan on niin hyviä. Ja tähän aikaan vuodesta saa ihania kotimaisia tomaatteja, jotka vielä kaiken lisäksi ovat nyt edullisia, ainakin verrattuna talvisiin yli 4 euron kilohintoihin.

En sitten tiedä, pitäisikö syödä enemmän vielä kasviksia ja muuta kuitupitoista ruokaa ja juoda vettä enemmän, että tuo ärsyttävä ummetus pysyisi poissa. Luumuja en tykkää syödä yhtään missään olomuodossa. Rusinoistakaan en tykkää ollenkaan, paitsi niistä suklaarusinoista. Niitä voisin kyllä syödä, mutta ne ei taida kovin terveellisiä olla. Toisaalta, nyt raskausaikana olen enemmänkin himoinnut kaikkea suolaista ja makean syönti on kyllä vähentynyt huomattavasti. Ennen olin ihan kamalan perso suklaalle, mutta nykyisin se ei jotenkin vaan maistu samanlaiselta, se ei ole enään niin makeaa. Outoa... Sen sijaan salmiakkia tekisi ihan hirveästi mieli, mutta olen koittanut sen suhteen hillitä itseäni enkä ole sallinut itseni syödä kovin suuria määriä kerralla. Viime neuvola käynnillä verenpaine oli kyllä hyvä, joten ei se varmaan haittaa jos pikkuisen salmiakkia syö. Jos verenpaine alkaa nousta, lupaan olla kokonaan syömättä.

Tämän viikon aikana olen käynyt melkein joka aamu koti vaa´alla punnituksessa aamuisen vessareissun jälkeen ennen aamupalaa. Tämän viikon aikana paino ei ole noussut yhtään, eikä se oikeastaan ole noussut ollenkaan siitä, mitä merkattiin neuvolakorttiin raskauden alkupainoksi. Tosin se lukema otettiin vaatteet päällä ja kotona olen punninnut itseni ilman vaatteita. Voinen paljastaa sen verran, että ihannepainoni olisi n. 60kg, mutta en ole yltänyt siihen pitkiin aikoihin. Taisin muistaakseni ennen joulua olla suurinpiirtein 62-63kg huiteilla. Sen jälkeen, kun työt alkoivat vähentyä ja minusta tuli ns. sohvaperuna, on painokin alkanut tasaisesti lisääntymään. Keväällä painoin enimillään 67kg ennen, kuin aloitimme Miehen kanssa hiilarittoman ruokavalion. Ehdin laihtua pari kiloa ennen vappua, jonka jälkeen olin viikon reissussa, missä en pystynyt noudattamaan hiilaritonta diettiä. Lihoin tuon reissun aikana takaisin tuonne 67kg painoon ja sitten tulinkin jo raskaaksi. Ruokavalio meni kokonaan uusiksi, kun oli pakko alkaa syömään muutakin, kun salaattia ja lihaa. Ai niin, ja pituutta tähän varteen on kertynyt muutamaa milliä vaille 168cm. Pikaiseen laskettuna BMI:ni on nyt 24,1 joka laskureiden mukaan on ihan normaali. Omasta mielestäni kuitenkin painossa on ainakin 6-8kg liikaa. Tavoitteena onkin nyt raskauden aikana, ettei paino nousisi yli 80kg. Se lienee suhteellisen realistinen tavoite, että painoa tulisi maksimissaan 12kg lisää.

Loppuun vielä pakko kertoa yksi juttu. Kävimme eilen minun mummolassa ja yritin väljähköillä vaatteilla peitellä turvonnutta vatsanseutuani. Olin suunnitellut kertovani mummulle ja papalle tulevesta perheenlisäyksestä NT-ultran jälkeen, papan 80-vuotis päivänä. Mummu ja pappa tiesivät, että meillä on toiveissa perheenlisäystä, joten aivan puskista se ei siis ollut tulossa. Istuimme mummun kanssa kahdestaan terassilla ja mummu kysyi aivan suoraan, että onkos sieltä jotain tulossa ja vilkuili mahanseutuani. Mitäpä siinä paljon sanomaan... Joo on. En kehdannut valehdellakaan, kun kerran suoraan kysyttiin. Mummu oli huomannut asian rintavarustuksen suurentumisesta. Mahaa ei kuulemma ollut ajatellut. Olin nähnyt mummun vain muutamaa päivää aikaisemminkin ja hän oli jo silloin arvellut asian olevan näin. Papalle emme kuitenkaan vielä kertoneet ja mummu lupasi olla sanomatta mitään. Saamme sitten kertoa uutiset hänelle syntymäpäivänään. On ne vaan nuo mummut kummallisia, molemmat mummuni ovat asian huomanneet ennen, kun heille on kerrottu. Kai se sitten alkaa jo näkymään ulospäin. Tässä ehtii vielä pukata pienimuotoista identiteettikriisiä päälle, kun en ole itse kunnolla sisäistänyt olevani raskaana enkä ole uskaltanut vielä alkaa iloitsemaan sisälläni kasvavasta pikkuisesta Onnista. Seuraava ultra on ratkaiseva, jos siellä on kaikki hyvin, uskaltanen sen jälkeen kunnolla alkaa olemaan raskaana ja nauttimaan kehossani tapahtuvista muutoksista... ummetusta lukuunottamatta!